Eetikon puheenvuoro nro 10: Epävarmuuden filosofia

Kävelemme. Täälläkulkijoita kipittelee sinne ja tänne. Yhtäkkiä ohitsemme matkaa sukupuolellisesti arvoituksellinen henkilö. Mielemme saa kutinakohtauksen. Kalastelemme vihjeitä kasvoista, vartalosta, hiuksista ja pukeutumisesta. Toisaalta ja toisaalta. Vaikka kuinka yritämme raapia kasaan vastausta, ei vapauttavaa piirrettä löydy. On jatkettava matkaa – ajatuskutinan kanssa.

Psykologiassa erästä tiedon järjestymisen tapaa nimitetään kategorisoinniksi. ”Yhdistelemme asioita ryhmiksi, koska niitä on siten helpompi hallita ja kognitiivinen kuormitus vähenee.” Tietynlaiset piirteet asioissa tai ihmisissä saavat meidät sijoittamaan ne tiettyyn luokkaan: nainen, mies, lääkäri, kodinkone . Ilman erojen havaitsemista maailmaa olisi hyvin vaikeaa ymmärtää. Luokittelun pohjalta kykenemme muodostamaan myös käytännöllisiä toimintamalleja erilaisten tilanteiden tarpeisiin.

Ajattelutaipumuksemme eivät kuitenkaan aina nouse, Abraham Lincolnin (1809–1865) sanoja lainaten,  ”luontomme paremmista enkeleistä”. Taipumuksemme luokitella ihmiset ja asiat tiukasti omiin ryhmiinsä voi johtua myös vaikeudestamme sietää kategorioiden puuttumisen tuottamaa ahdistusta. Psykoanalyyttinen objektisuhdeteoreettinen suuntaus saattaisi hakea asiaan selitystä ihmisen kehityksellisesti varhaisesta kokemusmaailmasta. Rakentaakseen turvaa kaoottiseen tilanteeseen mieli halkoo asioita mustavalkoisesti lokeroihin. Sisäinen rauhoittuminen ei ole mahdollista sitä ennen. Teorian mukaan nuo mielen kehitykselliset varhaiset rakenteet ja juonteet vaikuttavat usein yhä aikuisenakin. Sumeus on saastaa.

Miten siis reagoimme kun meillä ei ole valmiita luokkia, kategorioita ja vastauksia? Sveitsiläinen kirjailija Rolf Dobelli on eritellyt ansiokkaasti ajatusharhoja. Kun meillä ei ole ennalta sopia malleja ripustaudumme Dobellin mukaan saatavuusharhaan. Käsittelemme tilanteita ja asioita saatavilla olevien mallien mukaisesti. Usein itsepäisesti. ”Lääkärit saattavat esimerkiksi käyttää lempihoitoaan kaikkiin mahdollisiin tapauksiin. Yrityskonsultit  eivät puistele päätään ja myönnä tietämättömyyttään, vaan ottavat käyttöön jonkin itselleen tutun neuvontamallin – sopi se tilanteeseen tai ei.” Mieluummin väärä ratkaisumalli kuin ei ratkaisua lainkaan. Ennemmin joku kategoria kun ei mitään kategoriaa.

Varmuusjanolla on myös on eettinen ja sosiaalinen ulottuvuus. Mitä ehdottomampi varmuus omasta ”totuudesta”, sitä suurempi vaara toisten kyseenalaiseen kontrollointiin ja vallankäyttöön. Tällöin varmuusristiretki lähestyy jo pahan dynamiikkaa. Sosiaalityön tutkimusprofessori Brené Brownin tutkimusten valossa varmuusintoilija saattaa myös ajautua uhrirooliin, jossa eriävä mielipide, varmuusveneen keikuttaminen koetaan epäoikeudenmukaisena hyökkäyksenä itseä kohtaan. Tällöin varmuuspaine uhkaa ajaa erillisyyteen, osallisuuden ja yhteyden surkastumiseen.

Varmuuden jahtaamisen ongelmana on myös ajattelun kehitystä ja monimuotoisuutta koskeva episteeminen, tiedollinen ulottuvuus. Valistusfilosofi Voltairen (1694–1778) mukaan ”epävarmuus ei ole miellyttävää, mutta varmuus on järjetöntä”. Keskeneräisyys näyttää olevan tiedon kohtalo. Ja hyvä niin. Sosiaalipsykologi Jaana Venkulan mukaan ”tilapäisen vastauksen epätäydellisyys ja lopullisen vastauksen puuttuminen luo perustan ajattelemisen työn jatkumiselle. Puuttumisen, jotain vailla olon elämyksen, epämiellyttävyys on juuri sitä ahdistusta, joka nostattaa ajattelemista käynnistävän kysymyksen.” Filosofi, psykologi ja pedagogiikan uranuurtaja John Deweyn (1859–1952) kuuluisaa mietettä hieman viilaten: niin kauan kuin meillä on ongelma, ajattelemme.

Epävarmuuden sietämisessä riittää haastetta. Ja tässä koulussa toinen ääripää on stoalaisuus, tyynen mielenrauhan ja viileiden tunteiden filosofia. Totaalisen riippumattomuuden ajatus on kiehtova, mutta salakavala. Etäännyttäminen, ulkoisille muutoksille immuuniksi itsensä rokottaminen elämän rosoisuutta vastaan tappaa kuitenkin emotionaalisen yhteyden, rakkauden. Hinta – kohtuuton. Epävarmuuden ja keskeneräisyyden opettelussa patenttiratkaisuja ei ole. Kyse on elämänmittaisesta nuoralla kulkemisesta.

Häpeää, haavoittuvaisuutta ja eheyttä tutkinut Brown haastaa kuitenkin keskittymään tiettyihin tekijöihin: ongelman myöntämiseen, tuen etsimiseen, käsittelemään asiaan liittyvää salailua ja tekemään haavoittuvaisuuden hyväksymisestä päivittäisen harjoituksen pikemmin kuin vain yhden muistilistan kohdan. Siis kohti rohkeuden ja nöyryyden liittoa, jota sanoittaa kauniisti runoilija Tommy Taberman (1947–2010): ”Pysyä pehmeänä, tulla lujaksi. Siinä on kylliksi haavetta yhdelle elämälle!”

Palataan vielä lähtötilanteeseen, kävelytuokion tuottamaan kutinaan. Emme osanneet automatisoiden lokeroida ohittamamme ihmisen sukupuolta. Onneksemme. Kehkeytyi ajatteluprosessi! Epävarmuuden filosofialla jatkamme länsimaisen filosofian isän, Sokrateen (470/469 eaa.–399 eaa.) viisaudessa, ”tiedän, etten tiedä”-avaruudessa. Se on avoimen yhteiskunnan perusta, jossa sukupuoltakaan ei tarvitse absolutisoida. Kauan eläköön ajatuskutina.

~ Mikael Taylor, aloitteleva eetikko