Auttajan ja auttamisen filosofiaa/ 2.10.2017 / Maarit Pippola & Ville Vänni

Tietoja

Luotu: 02.10.2017 19:35

Viimeksi päivitetty: 02.10.2017 19:41

”Traumakirurgia on kontaktilaji, eikä sitä voi oppia asettamatta itseään alttiiksi”. ”I don’t want you to get hurt, but when you do, I want to be here on call to take care of you”. Nämä teesit pyörivät mielessäni, kun ensimmäisen kerran suuntasin Etelä-Afrikkaan suureen traumakeskukseen tekemään vapaaehtoistyötä. Osaltaan toki paikallisen yhteisön hyväksi, mutta ennen kaikkea oman ammattitaidon vuoksi, ja tuodakseni sen mukana takaisin jotain sellaista, jota kotoa on aiemmin puuttunut. Palvellakseni sitä yhteisöä, johon itse kuulun.

Työskennellessä katastrofiolosuhteissa asettaa myös itsensä alttiiksi. Perheellisenä ihmisenä lähtemisen ja sen motiivit joutuukin perustelemaan, sekä itselle että kotijoukoille. Toiminnan voi nähdä altruistisena muiden auttamisena ja uhrautuvana omistautumisena kaikkein vaikeimmin pulassa olevien hyväksi, tai vaihtoehtoisesti narsistisena oman itsensä mittaamisena, pönkittämisenä ja elämysmatkailuna. Totuus löytyy jostain siltä väliltä. Maailmaa ei voi pelastaa katastrofityön kautta, mutta siihen voi jättää oman jälkensä inhimillistä kärsimystä vähentämällä.

Ville Vänni, kirurgi