Eetikon puheenvuoro nro 3: Ranskan lippuepisodin opetus

 

Pariisin terrori-iskujen jälkeen Facebook tarjosi filtteripalvelun: klikkauksella sai liimata Ranskan lipun profiilikuvaansa. Hetkonen, hetkonen. Terroriaa kylvetään around the globe. Mikä mieli on poimia Ranskan tapahtumat myötätuntoilun päiväperhoseksi? Mitä on tällainen valikoiva, muut samankaltaiset tapahtumat poisrajaava mielivaltainen menettely?

 

Kritiikkiä sai sekä fb-palvelu että lipun profiiliinsa liittäneet käyttäjät.

Närkästyksen kulmakivenä oli yhdenmukaisuusongelma. Vastaavissa, Euroopan ulkopuolisissa, terrori-iskuissa ei ole menetelty samoin kuin nyt. Tämä on sinänsä huomionarvoista. Kaikkien kärsimys on yhtäläinen. Kriitikissä on kuitenkin myös omat huomattavat ongelmansa.

Ensinnäkään tasapuolisuuden vaatimuksen ei tulisi vesittää Pariisin tapahtumien yksilöllisyyttä. Tällä kertaa kyseessä olivat juuri nämä ainutlaatuiset ihmiset. Kantilaista velvollisuusetiikkaa henkivä tasapuolisuuspyrkimys on yksisilmäistä. Jalosta periaatteesta uhkaa tulla tärkeämpi kuin arvokkaasta mahdollisuudesta huomioida yksittäisiä ihmisiä. Kysymys historiallisesta johdomukaisuudesta edustaa samaa ongelmalogiikkaa. Ikään kuin tiettyyn reagointitapaan pitäisi hankkia koko elämän kattava pätevyystodistus; Hall of Famen-tason ura ennen esiintuloa.

Episodin kenties tärkein ulottuvuus koskee ihmisten reagointitapojen olemuksellisia eroavaisuuksia. Toinen saattoi fb-liputtaa sympatian ja surun tähden. Toiselle fb-liputus oli moraalinen kannanotto, pahan tuomitseminen. Keskeistä on, että tunnetasolla fb-liputus ilmensi yhtymistä yleisinhimilliseen kärsimyksen kokemukseen. Tarvitseeko tätä perustella moraalisesti? Vastaus on mielestäni enemmän kuin selvä.

Kritiikki sisälsi myös kyynisen kysymyksen siitä, missä määrin fb-liputus tavoittaa ensisijaiset myötätunnon kohteet? Emme tiedä, mutta eikö jo yksikin ole 100 prosenttia!? Arvoa on myös sillä, että profiilikuvan muokkaaminen tarjoaa yhdenlaisen pienensuuren välineen työstää voimattomuuden kokemusta kaoottisessa maailmassa.

 

Lippukäytännön kriitikot osuvat nähdäkseni kohteeseensa silloin, jos toiveena oli keskustelu eurooppalaisista tai läntisen maailman arvoista sinänsä. Pelkästään raakalaismaisen murhaamisen vastustaminen ilmaisee vasta yleismaailmallisia luonnollisia arvoja. Itsereflektio Mark Twainin tapaan on aina paikallaan: ”Se helppo itsevarmuus, jolla tiedän toisen uskonnon mielettömäksi, opettaa myös epäilemään omaani.” Ajatusta soveltaen: ”Se helppo itsevarmuus, jolla tiedän toisten arvot mielettömiksi, opettaa myös epäilemään omia arvojani.” Meidän vapausarvomme ovat paljolti myös riistoarvoja.

Vielä lopuksi. Kun tunnistetaan ja tunnustetaan eettisen keskustelun erilaiset tasot, – moraali, tunteet, arvot ja ideaalit, – silloin inhimillisyys ja ymmärrys kasvaa. Mikäli tähän ei jakseta vaivautua, silloin keskustelu viestii lähinnä vain turhautuneiden mielten pyrkimystä erottaa itsensä massasta. Entisenä maailmanparantajana on myönnettävä, ettei tämä ole aina ollut niin selvää itsellenikään (jos vieläkään tai koskaan).

 

– Mikael Taylor