Kun kiireestä tuli kupla (?) / Sebastian Siukonen / 19.11.2012
- Tietoja
- Luotu: 20.11.2012 13:59
- Viimeksi päivitetty: 12.08.2013 12:06
Mitä on kiire ja mistä se syntyy? Onko työelämän kiire todellista vai kulissia? Henkilöstön kehittämisen ja henkilöstöjohtamisen ammattilainen Sebastian Siukonen on kirjassaan pohtinut kiirettä kokonaisvaltaisesti, merkityksiä ja vuorovaikutussuhteita ruotien, huumoria ja valikoivia kärjistyksiäkin viljellen. Mikä on kiireen rooli terveydenhuollon arjessa? Kommenttipuheenvuoron tilaisuudessa piti PKSSK:n työhyvintointipäällikkö Helena Hanhinen.
JOKA TOISELLA ON KIIRE – JOKA TOISELLA EI
Työn tuottavuuteen ja työurien pituuteen liittyvät haasteet ovat parin viime vuoden aikana saaneet länsimaisessa elämäntavassamme mausteita islantilaisesta tuhkasta ja kreikkalaisesta salaatista. Luonnonvoimat ja globaali markkinajärjestelmä ovat omalla tavallaan koulineet älyn viittaan pukeutunutta ihmisen poikaa. Ei-toivotuissa tapahtumaketjuissa on silti nähtävissä myönteisen mahdollisuuden vapaapotkuja.
Ylikorostunut tehokkuuden, voiton ja määrällisten mittareiden ihannointi eivät kanna pitkässä juoksussa. Pateettisella ja suorituskeskeisellä sävyllä virittynyt työelämäkeskustelu jauhaa jaksamisen, uupumisen ja vähenevien resurssien ristiaallokossa. Haasteet ja paineet kansallisen hyvinvoinnin turvaamiseksi ovat ymmärrettävät, mutta onko ratkaisu ulkoa ohjattu vaatimustason nosto ja painetta lisäävä kontrolli? Luovuudesta puhuminen kuulostaa irvokkaalta, kun sivulauseessa vaaditaan maksimaalista tehokkuutta. Kalenteriin merkintä: ole luova klo 10–12. Näin kai se sitten menee, mielekäs ja inspiroiva uljas uusi maailma.
Väitän, että niin tuottavuuden kuin työurienkin ratkaisun avaimet ovat yksittäisen organisaation ja työyhteisön sisällä [edellyttäen inhimillisesti katsottuna riittävää resurssointia työn ja sen tekijöiden suhteen]. Tämän yksilön kannalta työn perusyksikön toimintavalmiuksia voidaan tukea ja kannustaa ulkoisin voimin, mutta lopullinen päätös työhön ja elämään suhtautumisesta on Sinulla ja minulla. Usein tämä asenteellinen lähtökohta johtaa myös haluttuun toimintaan. Kuinka ruokin ja tulen ruokituksi?
Kyseenalaistan kiiremyönteisen työelämäjargonin ja yhteismitallisen kiire-termin käytön. Monimuotoiseen kiiretodellisuuteen ja -teollisuuteen liittyy mm. omien töiden tekeminen työajalla, tutkimushavainnot työssään pitkästyneistä ja leipääntyneistä (boreout) sekä kannanotot työn ja yksityiselämän välisen rajanvedon vaikeudesta. Soppaan kun lisätään presenteismi eli sairaana tai huonolla työmotivaatiolla työssään olevien joukko, niin uskallan sanoa, että jatkuva kiireestä puhuminen kumisee PISA-tutkimusten verran tyhjiä opintopisteitä. Kuka puhkaisee kuplan?
Kuinka vertaat ja rinnastat kiirettä, jonka taustalla on oma valinta ja työn tekemisen draivi sellaiseen kiireeseen, joka aiheutuu liian suuresta työkuormasta ilman vaikutusmahdollisuuksia ja kokemuksia itsensä toteuttamisesta? Entä mitä on se kiire, joka näyttäytyy kulissina ja teatterina, sosiaalisena koodina – taustallaan heikko työhön sitoutuminen, leikki, pelko tai epävarmuus työpaikan menettämisestä?
Viestini työelämän laadun kehittämiseen on kiireilmiön purkaminen ja näkyväksi tekeminen. Luottamuksellisen työpaikan topparoikan sekä yhteisöllisen vastuun kantamisen kautta turhanpäiväinen leikki ja pelleily kulissikiireen ympärillä voidaan suunnata työmäärän oikeudenmukaisempaan jakautumiseen ja tätä kautta oikeasti työhönsä väsyvien työtaakan vähentämiseen. Kokemus merkityksellisyydestä ja oman työn yhteydestä yhteiseen työn tekemiseen voivat olla myös motivaation lähteitä puolella teholla töitään tekevien kiiremesenaattien arkeen. Tällaiseen työyhteisön työkuorman jakamiseen ei tarvita EU-hankkeita eikä erillisiä kehittämisprojekteja.
KIIRE JA TYÖHYVINVOINTI
Kuntayhtymän työhyvinvointikyselyn 2011 mukaan 17 % kokee, että töitä on liikaa melko usein, hyvin usein tai aina. Juuri ilmestyneen Taloustutkimuksen tekemässä tutkimuksessa todettiin, että joka viides (20 %) työssä käyvä suomalainen kertoo tekevänsä liikaa töitä. Heistä yli puolet (57 %) kokee, että työ on vaikuttanut haitallisesti terveyteen. Työperäistä sairautta ja loppuun palamista pelkää 40 % suomalaisista. Työelämä on polarisoitunut: viidennes tekee töitä enemmän kuin itse haluaisi ja toisaalta joka kymmenes nuori olisi valmis lisäämään töiden määrää. Positiivinen viesti tutkimuksessa on se, että selvä enemmistö: 70 % tekee sopivasti töitä.
Sebastian Siukonen viittaa omassa kirjassaan Ritva-Liisa Lehtisen tekemään pro gradu työhön Kiire haasteena, arki mahdollisuutena - Hoitajien ja lähihoitajien kiireelle antamia merkityksiä konservatiivisessa hoitotyössä (2006 Kuopio). Lehtinen toteaa, että hoitotyössä kohtaavat ajan paljous hoidettavan odottamisen kokemuksena ja ajan vähyys hoitajan kiireen kokemuksena. Hoitotyössä kohtaavat myös ajan ja olemisen eri ulottuvuudet, kun hoidettava on luopumassa olemisesta ja ajasta samaan aikaan, kun hoitaja kiirehtii saadakseen aikansa riittämään yhä enemmän tekemiseen. Vierittävätkö hoitajat kiveä vuoren päälle yhä uudelleen ja uudelleen välttyäkseen ajattelemasta elämän rajallisuutta ja työn tyhjyyttä ja saavuttamatonta ihannetta työn tavoitteena?
Kulttuurissamme on kautta aikojen työntekoon liitetty vastuu tehokkuudesta, tuloksellisuudesta ja vaikuttavuudesta. Kiireen ja tehokkuuden kytkeminen toisiinsa saa aikaan sen, että kiire voidaan ymmärtää tehokkuuden näkyväksi puoleksi ja siitä johtuvaksi.
Kiire on sekä fakta että tunne. Kiire ja stressi ovat kumppaneita hyvässä ja pahassa. Stressireaktio on sinällään hyödyllinen, koska se auttaa selviytymään täpäristä paikoista. On kuitenkin huomattava, että vaikka lyhytaikainen stressi on hyödyllistä, jatkuva voimakas kiireen tunne voi saada aikaan haitallisen kierteen. Tietyn rajan saavutettuaan stressi alentaa suorituskykyä, mikä taas vahvistaa kiireen kokemusta.
Työhyvinvoinnin näkökulmasta ongelmallista on se, että stressi ei ole vain henkilökohtainen kokemus. Se on myös sosiaalinen ilmiö, joka voi tarttua ja siirtyä ihmisestä toiseen kotona ja työpaikalla. Stressi voi tarttua suoraan tai myötäelämisen välityksellä tai siirtyä epäsuorasti stressaantuneen henkilön käyttäytymisen kautta. Kysymys kuuluukin, miten saada työhyvinvointia ja työkykyä syövä negatiivinen kiire käännettyä työn imua ja innostusta antavaksi positiiviseksi kiireeksi.
Kiire on oire. Haluamme olla tärkeitä. Haluamme näyttää tärkeiltä. Kiire ja sen näyttäminen on parhaita tapoja elää tätä todeksi. Kiire voi olla myyttinen suojakilpi/kupla monille asioille: Kiire tekee näkyväksi sen, mikä ei enää toimi. Voiko kiireen syynä hoitotyössä olla perustehtävän hämärtyminen? Voiko kiire olla merkki saamattomuudesta? Voisiko kiire olla tapa ilmaista sellaisia ongelmia, joille ei ole nimeä tai joiden oikeaa nimeä ei uskalleta sanoa?
Tilaisuuden merkityksellisyys ammatillisesti: 8,625
Tilaisuuden merkityksellisyys muutoin kuin ammattillisesti: 9
(esim. Yleissivistävyys, viihtyvyys jne.)
Arvio tilaisuuden järjestelyistä: 8,875
Keskusteluun varattu aika oli sopivuudeltaan: 8
------------------------------
Palautelomakkeisiin kirjoitettiin seuraavia kommentteja:
Haluaisin mainita teemaan liittyen:
Kerro vapaasti jotain sinulle merkityksellistä tilaisuudesta:
-kommenttipuheenvuoro oli hyvä
-pysähtyä välillä skannaamaan oma suhde kiireeseen (miten vaikuttaa siihen työyhteisössä)
-omien arvojen tsekkaus!
-vahvistaa omia ajatuksia kiireestä ja sen aiheuttamien negaatioiden torjumista
